Tuntuu kuin olisin keskellä jotain metaorfoosia. Tänään bussissa tulin yhtäkkiä kovin tietoiseksi omasta itsestä hyvällä tavalla teki mieli huutaa. Aiemmin päivällä olo oli vähän rajaton, söin tädin kanssa salaattia jossa oli herkullista grillattua tofua mutten saanut yhteyttä. En pystynyt puhumaan ensi kuusta ja vaikea asia josta ei voi puhua sulkee oven.
Eilen yksi äidin ystävä sanoi, että oon kuin viulu joka on viritettävä huolellisesti. Olo oli hetken ehkä arvokas. Kahvilassa valo häikäisi silmiä, "ihana tyttö" se sanoi ja käveli pois.
Kaksi viikkoa sitten kirjoitin: Nyt oon ollut täysi-ikäinen pari viikkoa mutta ikäväkseni vieläkin regressoitunutidiootti joka ei kynene itsenäiseen päätöksentekoon
Omenapuissa on kukkia ensi viikko tuntuu kamalan ristiriitaiselta. Sanoisipa joku selkeästi miten toimia.
Pitäisi ostaa liput sodankylään ja tietää missä nukkua. Tänä vuonna on päästävä sinne asti
Enää en oikaise niityn kautta. kasvustoon oli kiinnittynyt tuhatmäärin etanoita ja joka askeleella särkyi kymmenen kuorta, se ääni oli aika makaaberi
Huomenna lähden ehkä turkuun jos en halua viettää kahta viimeistä vapaata päivää ennen viiittä (sitten toista ja kolmatta) joina on herättävä viimeistään seitsemältä. Ehkä oonkin vähän väsynyt, hmm suhteellinen vapauden käsite
nyt kyllä pitäisi saada hiukset leikattua,
ehkä asiat sitten järjestyisi
